Jenni 21v

Jenni

Jo ennen Markun varsinaista personal traineriksi valmistumista aloitin yhteistyön hänen kanssaan. Tavoitteena oli lähinnä koko kehon kiinteytyminen. Olen aina kokenut olevani liikunnallinen ja suhteellisen hyväkuntoinen, mutta varsinaisesta salikuntoilusta kiinnostuin vasta muutama vuosi sitten, jolloin ostin ensimmäisen kuntosalijäsenyyteni ja kävin siellä omatoimisesti. Jonkinlaisia tuloksia sain kyllä aikaiseksi, mutta en läheskään niin nopeaan tahtiin kuin niitä olisi pitänyt tapahtua. Halusin tietää, mitä teen väärin ja siksi päätinkin kysyä neuvoja Markulta.

Suurin syy hitaasti eteneviin tuloksiin oli ehkä siinä, että söin liian vähän ja hyvin epäsäännöllisesti. Myös saliohjelmassa ja liikeradoissa oli pientä hiomista. Markun kanssa hioimme omat ruokailutottumukseni kuntoon ja saliohjelman laatimisen lisäksi kävimme myös liikkeet yhdessä kuntosalilla läpi niin hyvin, etten edes vahingossakaan voinut enää tehdä liikkeitä väärin. Yhteistyömme myötä saliohjelmani muuttui lähes kokonaan: ennen treenini pyöri erilaisten kuntosalilaitteiden ympärillä, mutta Markun opastuksella tutustuin erilaisiin vapaapainoilla tehtäviin liikkeisiin, kuten kyykkyihin.

Puolessa vuodessa olen huomannut suuren muutoksen omassa kehossani: vaikka paino onkin pysynyt lähes samana, niin kroppani on selvästi kiinteytynyt ja rasvaprosentti pienentynyt. Koen myös olevani aiempaa kiinnostuneempi kuntoilusta ja terveellisistä elämäntavoista. Olen todella tyytyväinen yhteistyöhöni Markun kanssa! Ilman häntä jumittaisin luultavasti vieläkin samassa lähtöpisteessä kuin muutama vuosi sitten.

Video 1

Ensimmäisiä tapaamisia joulun alla.

Video 2

Puolen vuoden kehitys yläselässä on nähtävissä helposti.